Ruotsalainen

Kolmen viikon ikävä

Ensimmäiset muistikuvani ajoittuvat talveen vuonna 1939. Olin tuolloin noin kolmen ja puolen vuoden ikäinen. Muistan kuinka vanhempani keskustelivat uuden asuinrakennuksen rakentamisesta. Isä sanoi äidille, että nyt meidän on hyvä aloittaa rakentaminen, koska taloudellinen tilanne on hyvä ja puutavarakin on hankittu. Seuraavaksi muistan, kun oli tullut kevät ja kirvesmiehet aloittivat rakennustyön. Syksyllä samana vuonna, kun olimme muuttaneet uutuuttaan hohtavaan hirsirakennukseen mieleeni on jäänyt päivä, jolloin Kauko-veljeni hakkasi riiveitä  pirtin hirsiseinien väliin tiivisteiksi. Vanhassa asuinrakennuksessa asumisesta en muista mitään. Kun talvisota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä, olivat viranomaiset huomanneet kotini vanhan asuinrakennuksen olevan tyhjillään. Niinpä siihen majoitettiin kaksi suurta perhettä, toinen perhe pirttiin ja toinen kamariin. Etukäteen äiti oli huolissaan, että kuinka heidän kanssaan tullaan toimeen. Hyvin kuitenkin meni ja muistan, kun äiti oli aamulypsyllä, evakkoperheitten emännät kävivät navetasta maitoa ostamassa. Itse sairastuin keuhkokuumeeseen ilmeisesti tammi- tai helmikuussa vuonna -40. Siihen aikaan ei vielä osattu käyttää antibiootteja lääkkeinä, joten toiset sairastuneet kuolivat, itse pelastuin kuin ihmeen kaupalla. Keuhkoihini jäi varjostumaa ja äiti käytti minua säännöllisesti tuberkuloosi-toimistossa seurannassa. Olin heikkokuntoinen ja usein sain myös kuumetaudin lisäksi. Ollessani noin 10-vuotias tuberkuloosi-toimiston lääkäri sanoi äidille seuraavaan tapaan: Lähettäkää tämä tyttö vuodeksi Ruotsiin,  niin siellä hän vahvistuu. Siitä alkoivat viranomaisten puheilla käynnit. Piti hankkia esteettömyystodistus ja virkatodistus ym. Kun Ruotsiin lähtö oli selvä, äiti kutsui kotiin ompelijan. Hän ompeli minulle sarkakankaasta takin ja lakin sekä uuden mekon.